Category: Käsityöt

Lämpötilapeitto 2019 0

Lämpötilapeitto 2019, huhtikuu

Huhtikuussa oli laajin lämpötilavaihtelu tähän mennessä. Pääsin käyttämään kuutta eri väriä. Kaksi lämpimintä oli uusia lankoja. 10.4. oli vielä yksi nollakeli (valkoinen) ja maksimilämpötila, +20 astetta (viininpunainen),...

Virkattu vaunulokerikko 0

Vaunulokerikko

Viime aikoina käsitöiden tekeminen on vaatinut suunnitelmallisuutta, sillä ajankäyttö niihin on hyvin rajallista. Tuntuu niiin puhdistavalta saada joku keskeneräisistä töistä valmiiksi! Vaunulokerikosta piti alunperin tulla laukku, kassi...

Etanavaunulelu 0

Etanavaunulelu

Aloitin vaunulelun virkkaamisen pari kuukautta sitten, ennen Kuippanan syntymää, mutta en ehtinyt saada sitä valmiiksi. Viimeiset silmukat työstettiin vauva olkapäällä pari päivää sitten. Vaunulelu on 40 cm...

Lämpötilapeitto 2019 maaliskuu 2

Lämpötilapeitto 2019, maaliskuu

Kun Kuippana syntyi ystävänpäivänä, oma aikani jäi luonnollisesti vähäiseksi. Sen vuoksi blogiinkaan ei ole viime aikoina tullut mitään uutta. Nytkin hytkyttelen vauvaa sitterissä, joka on vieressäni sohvalla....

0

Hoitoalusta halvalla

Pinnasängyn päälle laitettava puinen hoitotaso oli tavallista kapeampi ja matalampi, eikä siihen sopinut oikein mikään kaupasta löytyvä valmis pehmeä hoitoalusta. Tai ei ainakaan mikään kivan näköinen! Kotoa...

Lämpötilapeitto 2019 0

Lämpötilapeitto 2019, helmikuu

C2C:llä virkkaamani lämpötilapeitto on edistynyt helmikuun loppuun. Peitosta näkee, että helmikuu oli melko lämmin. Tähän mennessä kylmin väri (sininen -14…-10) jäi pois ja tilalle tuli tummanvihreä (+6…+10)....

Virkattu kaukalolelu jousiampujalle 0

Kaukalolelu jousiampujalle

Kuippanan laskettu aika oli ja meni. Ehdin kuitenkin vielä virkata kaukaloon lelun, vaikka ajattelin unirievun tehtyäni, etten enää ehdi tekemään mitään. Voi mitä toiveajattelua! Lelua voi tietysti...

Lämpötilapeitto 2019 tammikuu 0

Lämpötilapeitto 2019, tammikuu

Vuoden 2019 virkattu lämpötilapeitto on edistynyt ensimmäisen kuukauden verran ja suunnittelemallani asteikolla pääsin käyttämään neljää väriä. Kaksi kylmintä väriä jäi vielä odottelemaan. Paikkakuntani tammikuun klo 14:n minimilämpötila...

Batman uniriepu 0

Batman-uniriepu

Kuippanan laskettuun aikaan on enää alle viikko! Ehdin vielä virkata unirievun, josta tuli hempeiden pupujen ja ronsujen sijaan Yön ritari. Tällaisia pikkujuttuja on hauska tehdä, kun niistä ei...

Virkattu vauvan peitto jousiampujalle 0

Vauvanpeitto jousiampujalle

Olen innoissani, että pääsen jakamaan tämän työn muiden kanssa! Suunnitteluun, virkkaamiseen, purkamiseen, ohjeiden tekemiseen ja lisälankojen hankkimiseen meni kuukausikaupalla aikaa, mutta mielestäni tulos on kaiken vaivan arvoinen!...