Liian paljon kisoja ja ammuntaa ilman kunnon target panic -treeniä touko-kesäkuun aikana alkoi näkymään. Edelliset kisat reilu viikko sitten Riihimäellä osoittivat sen. Kisa oli fyysisesti toki tosi vaikea, mutta henkisesti ei saanut mitään aikaiseksi. Pistemielessä tiukka kisa, jossa jäin niukasti toiseksi. Mielessä oli kuitenkin ihan eriainen olo. Tuntui, ettei tästä tule taas yhtään mitään ja kaikki kontrolliin tähtäävä treeni on valunut jonnekin unholaan. Sain etäisyydet ihan hyvin kiinni ja kulmakorjauksetkin taisi mennä kivasti, mutta harvinaisen vähän vitaaliosumia ja liian usein ihan huteja. Analysoin asiaa pari päivää ja aloin jo saamaan itseäni niskasta kiinni. Realiteetit auttoivat ymmärtämään ja antamaan itselleni armoa. Viimeinen raskauskolmanneskin on alkanut ja fysiikka alkaa olemaan jo pieni vastus. Päätin, että kokeillaan ryhdistäytyä vielä. Josko se tästä.
Kökkö kisa motivoi
Olen treenannut kyylisohjelman mukaisesti tänä vuonna ainoastaan viikolla 17 enemmän kuin nyt kisan jälkeisellä viikolla. Olen siis päässyt taas tekemisen makuun. Tahti on ollut hyvä: n. 1 nuoli per minuutti ja treenin kesto max 1 h 10 min. Olen pitänyt viinessä kolmea nuolta, en sen enempää. Siinä ehtii hyvin analysoimaan tekemistään suoritusten ja nuolien haun välillä. Tässä kun ei ole vauhti ja mikään muukaan tehokkuusmittari missään roolissa. Määräkin on vielä tässä kohtaa vain numero. Vaikka viime kisan jälkeen tuntui tosi pahalta, se taisi olla tarvittava buusti jatkaa kurinalaisuutta. Tiesinhän jo Eläinkuva SM:n kohdalla aloittaneeni kisaamisen turhan aikaisin.
Yllättävän helppo paluu treeneihin
En osannut odottaa ekalta treeniltä mitään. Tai en halunnut. Homma lähti rullaamaan yllättävän hyvin. En tuntenut pahempaa nykimistä taulua tähdätessä 15 metrissä. Lupaavaa, ajattelin. Kaikki aiempi ei ole siis valunut hukkaan. Otin lähestymiseksi entistä motivoituneemman tavan pyrkiä täydellisiin suorituksiin. Ei tekniikka mielessä vaan laadullisesti. Jokaisen suorituksen kohdalla – oli se sitten purku tai laukaisu – käytän aikaa analysointiin. Koitan olla varovainen lipsumisesta mihinkään muuhun tekemiseen, enkä anna muiden mahdollisten treenaajien vaikuttaa mieleeni. Helposti todettu, mutta siihen pyritään. Jos ei aina mene täydellisesti, älä ole ankara itsellesi. Olethan kentällä!
Ammuntaprosessin tarkentumista
Olen ihan tyytyväinen ammuntaprosessiini. Sykli etenee pääpiirteittäin aina samoin silloin kun kyylis ei vaivaa. Siihen tarvitaan kuitenkin vielä tiettyjä tarkennuksia tai ajattelutapoja, joilla saan rauhoitettua tähtäysvaihetta lisää ja kerättyä itsevarmuutta eri tilanteisiin. Uskon, että tuo asia korjaantuu kunnolla vasta sitten, kun kontrollikin alkaa olemaan kohdillaan. Hieman muna-kana-asetelma, mutta minkäs teet. Jos tiedät mikä on klikkeri, tiedät suunnilleen mitä tarkoitan. En yritä rakentaa itselleni psyykkistä triggeriä, mutta asia on hieman saman tyyppinen. Yritän saada ajatusmalliin tähtäysvaiheessa rauhan, jonka ansiosta voin antaa itselleni luvan suorittaa laukaisun.
Mitä sitten muutin ammuntaprosessissa? Olen kotona partsitreeneissä koittanut makustella miltä missäkin vaiheessa tuntuu ja mitä voisin ajatella. Olen pyrkinyt tekemään kaiken aina samoin. Yksinkertaistaen suoritus lähtee sisäänhengityksestä jousen nostossa ja päättyy siihen, että laukaus lähtee ei-pakotetusti, kun suoritus tuntuu hyvältä. Aina en siihen välttämättä pääse, mutta enenevässä määrin. Olen pyrkinyt nyt edellisen viikon aikana keskittymään syklin loppupäähän: siihen kohtaan, jossa mielen pitäisi antaa rauhassa kelluttaa nuolenkärkeä kohteessa. Kun pakotus tulee, puran. Jos pakotusta ei tule, päätän puranko vai laukaisenko. Tämä ei välttämättä kuulosta muutokselta ehkä itsellenikään, mutta kyllä se tuntuu psyykkisesti ja ammuntafiiliksessä. Olen ryhdistänyt tekemistäni vaiheistamalla sitä nyt selkeästi kolmeen osaan. Niistä ehkä myöhemmin lisää, mutta karkeasti voisi listata:
- Jousen nosto ja veto
- Tähtäyksen tarkistus
- Rauhoittuminen (ja mahdollinen laukaisu)
Tuossa jaottelussa on merkille pantavaa sen alleviivaaminen, että laukaisua ei tehdä, ellei suoritus tunnu hyvältä. Sitä pitää jankuttaa target panicin kanssa painivalle. Olen huomannut, että kyyliksessä jokainen nuoli on kuin etukäteen päätetty laukaisu. Sille ei voi mitään, kun mieli pimenee ja kukkosulka vilahtaa silmien alta. Tämä korostuu varsinkin kisoissa, jossa kontrollia on vaikea ylläpitää. Se on aika käsittämätöntä, miten Riksussakin ehdin ajattelemaan, että tähtäys on tuossa ja voitaisko nyt vaan pitää se veto kunnossa. Sitten huomaankin, että nuoli on kalan pyrstössä.
Martin Ottossonin target panic -ohjelmaan pientä tviikkausta
Teen kyylistreenini monella mittapuulla kurinalaisesti. Ulospäin se varmasti näyttää siltä. En ole silti ollut työskentelyyni aina tyytyväinen. Ohjelman vaiheet 2-3 käsittävät tauluun tähtäilyä ja nuolen liikuttelua kohteen yli ja ohi. Lopuksi ammutaan taulun viereen kontrolloidusti. Olen tehnyt tätä harjoitusta aiemminkin ja siitä on aina jäänyt hieman arvelluttava fiilis. Tähtäily ei tuota ongelmia, enkä ole siksi käyttänyt kovinkaan paljon energiaa nuolen liikutteluun kohteen ohi. En koe sitä tässä huonona asiana. Ongelmaksi koen sen, että laukaisen mielestäni liian pian sivuun siirtämisen jälkeen. Tässä näkyy se, että kyylis ei ainakaan itselläni tarkoita tauluun tähtäämisen ahdistamista, vaan sen tiedon kasaantumista, että ihan kohta on tarkoitus suorittaa se täydellinen laukaisu – ja se halutaan äkkiä pois alta. Koitan parhaillaan pidentää tuota aikaa ja purkaa pakottavat suoritukset. Se on mennyt menneellä viikolla hieman paremmin.
Koska kohteen ohi ja yli liikkuminen tähtäillessä ei tuota nykimisiä, tein pienen muutoksen treeniin, jolla tavoittelen samaa päämäärää, eli nuoli voi tulla kohteeseen eri suunnista. Mielestäni muutos on osoittautunut hyväksi muutaman treenin perusteella! Ainakin ei-tähtäimelliset jousiampujat tekevät vedon kahdella eri tavalla: joko ensin veto T-asennossa ja sen jälkeen nostavat nuolen kohteeseen tai ensin nostavat kohteeseen ja sitten vasta tekevät vedon. Lisäsin vaiheen 3 -treeniin siis toisenkin tavan, jota en tavallisesti käytä. Tällä saan muuttuvaa ärsykettä siihen miten nuoli saapuu tähtäyspisteeseen. Nostan nuolenkärjen heti kohteeseen tai vasta vedon jälkeen.
Edellä mainittu lisä ohjelmaan oli siitäkin hyvä, että se havainnollistaa mahdollista sahalihaksen/kyljen tuen puuttumista kun veto tehdään vasta ylös noston jälkeen. Tuo tapa on hieman vaikeampi pitää teknisesti puhtaana, koska pokakäden puolen tuki on vähän vaikeammin saavutettavissa kuin T-asennossa vedettäessä. Kun tuki puuttuu, nuoli on yleensä yli kohteen. -> Pidä siis ajatus matalassa hartiassa ja tukevassa kyljessä niin kauan kunnes tuo tapa tuntuu luontevalta (sitten kun keskityt tekniikkaan).
Nylppykohdan kiinni saaminen
Sain eilen kiinni kohdan, jossa nuoli lähtee yleensä käsistä. Se oli mahtava fiilis, kun teet kaiken niin hitaasti ja analysoiden, että ehdit perua kaiken kontrollin karatessa. Aloitin testin ihan sillä, että kuvittelin kovasti, että olen ampumassa tauluun keskelle. Pelkkä kuvitelma riitti nopeuttamaan ammuntaprosessia! En näköjään tarvitse siihen edes oikeaa kisaa vielä. Hyvä huomio. Lopulta ammuin kolme nuolta tauluun. Sykli oli mielestäni nopeampi, mutta ulospäin se olisi varmaan näyttänyt kontrolloidulta.
Muiden läsnäolo selkäni takana kentällä ei haitannut ja kaikki oli eilen helteistä huolimatta suurimmaksi osaksi ihan suunniteltua rauhallista tekemistä. Hyvä, että kuumuudesta huolimatta jaksoin keskittyä.
Pakottaminen pitämään huonontaa tekniikkaa, siksi pakotuksen tuntuessa pitäisi purkaa. Joskus pitäminen voi toimia, mutta en usko, että silloin voi saada parasta mahdollista suoritusta aikaiseksi. Kisatilanteessa voi olla toki vähän vaikea lähteä aina purkamaan. Periaatteessa mieltä voi pakottaa pitämään nuoli poskessa, mutta silloin keskittyminen siirtyy vain pitämiseen ja laukaisuluvan odottamiseen. Tuoksena on yleensä jotain rumaa katsottavaa, jos sen nuolen lähettää matkaansa. 🙈 Kaikki muuttuu vain jänteen puristamiseksi ja käden nykimiseksi taakse päin lavan yrittäessä rentoutua.
Se kiireen tuntu, mistä se johtuu?
Olen usein kirjoittanut oudosta kiireen tunnusta, jota ei osaa selittää. Varsinkin kyylistreenin alkuaikoina se oli hämmentävää. Nyt olen alkanut ymmärtää, että se tunne tulee siinä kohtaa, kun ei tiedä enää miten toimia tai miltä pitäisi tuntua. Miten ammuntasykli etenee missäkin vaiheissa? Miltä pitäisi tuntua ja mitä ajatella missäkin kohtaa? Miltä hyvä pito ja tarpeeksi pitkä tähtäys tuntuu? Jos on aina ampunut ilman selkeää ammuntaprosessia, voi olla aluksi vaikeaa hahmottaa ”sopivia” eri vaiheiden kestoja ilman ulkoista triggeriä/klikkeriä. En enää hämmenny kiireestä, koska olen tunnistanut sen syyn. Tuota kiireen tuntua ei pidä sekoittaa snap shootingiin, sillä se on asia joka vain tapahtuu, oli sitten kiire tai ei.
Täältä voi lukea mistä kaikki alkoi.
