Viime sunnuntaina ammuttiin EBS:n järjestämä Eläinkuva SM Tammisaaren maastossa. Se oli ensimmäinen kisani sitten viime vuoden elokuun. Olin ajatellut kirjoittaa tähän alkuun kisaa edeltävänä päivänä jotain ajatuksia ja odotuksia, mutta en saanut sitä tehtyä. Olisin kirjoittanut jotain varovaisesta optimismista sen suhteen, että saisin hetken aikaa kyylikseltäni tähdättyä ja vietettyä mukavan päivän kivassa seurassa. Siinä samalla olisin toivottavasti hieman parantanut edellisen kisan pisteitä. Sain kisaa edeltävänä päivänä pääni kasaan ja hyviä suorituksia treeneissä Talosaaren maastoradalla. Se oli vasta ensimmäisiä kertoja kyylistreeniohjelman aloituksen jälkeen, joten en pitänyt rauhallista tekemistä kisoissa kovin todennäköisenä. Silti pientä toivonpilkettä oli.
Liian lyhyt lämmittely
Kisa alkoi liian lyhyellä lämmittellä. Ammuin suhteellisen rauhallisesti viitisen nuolta. En ehtinyt lämmitellä kuminauhalla. Lihakset siis kylmänä kohti ensimmäistä rastia. Vastassa oli pienen näköinen [muistaakseni] kettu reilun 30 y päässä alamäessä.
Ammuin ajattelematta ottamani nuolen viinestä ja tajusin heti ampuneeni väärän nuolen. Tämä olisi varmasti ollut sovittavissa kapteenin kanssa, mutta enpä osunut sitten toisella ja kolmannellakaan nuolella. Pummirasti heti kisan alkuun. Pettymystä oli toki olemassa, mutta yllättävän vähän se minua häiritsi. En odottanutkaan, että tekeminen muuttuisi taikaiskusta rauhalliseksi paineen alla, kun omissa oloissa ampuminenkin on vielä vaikeaa. Ehkä silti odotin, että saisin tähdättyä edes sekunnin kaksi. Seuraavalla rastilla osuma tuli 1. nuolella ja pistesaldo aukesi.
Fiilikset vaihtelivat, mutta romahdus pysyi poissa
Fiilis vaihteli vähän varmemmasta ja rennommasta ”me on hävitty tää peli” -fiiliksiin pitkin kisaa, mutta ei taantunut missään vaiheessa sellaiseksi epätoivoiseksi ja surulliseksi, josta on myös kokemusta. Kerran olin jättämässä loput tämän vuoden kisat väliin, mutta ilmoittautuminen uusiin kisoihin on jo tätä kirjoittaessa tehty. Kisoista oppii aina uutta ja niissä kannattaa käydä, vaikkei olisi niin ”valmis”.
Jostain syystä pienten eläimien kohdalla tuli joskus sellainen varma etiäinen osumasta ensimmäisellä nuolella. Toisinaan taas ahdistus, että ei tule onnistumaan. Kumpikin ennusti muuten melkein 100 % oikein lopputuloksen! Ammuin pientä sopulia/majavaa(?) ylävasemmalle kolme nuolta tiukkaan nippuun. Täydellinen nippu, mutta aivan väärässä paikassa. Sillä rastilla kyrsi niin paljon, että en ottanut kuvaa, vaikka kisakaveri sitä ehdottikin.
Toki kyylisohjelman aikana ja varsinkaan sen alussa ei pidä kisailla. Olen vaan nyt treenannut niin kauan, että halusin päästä hakemaan kisapainekokemusta ennen vauvan syntymää. On hienoa huomata, että vaikka kontrolli katoaisi, se ei ole enää maailmanloppu. Olen hyväksynyt tilanteeni ja pyrin siitä pois treenaamalla – en toivomalla. Kisassa on turha masentua, sillä yleensä asialle ei voi siinä vaiheessa paljonkaan. Täytyy keskittyä muihin asioihin ja nauttia muuten päivästä.
Pitkien matkojen lisätreeniä
En ole ampunut näillä nuolilla ja raskaammilla kärjillä vielä kuin pari kertaa. Merkit ehdin katsoa vain kahteen otteeseen. Siihen nähden osuin oikein hyvin. Varsinkin pitkät matkat ja kulmat ovat pitkäjousiampujalle armottomia, sillä pikkuvirheet korostuvat voimakkaasti. En ole muutenkaan päässyt treenaamaan yli 20 y matkoja, sillä olen keskittynyt kyylistreeneihin. Olen silti sitä mieltä, että teknisesti tasainen ja rauhallinen suoritus on tärkeämpää kuin tarkka merkkien viilaaminen.
Pitkät matkat tekevät myös sen, että ammunta-asento muuttuu roimasti joko ylös- tai alaspäin. Tuo asennon muutos vaikuttaa pääkoppaan erilailla. En ole treenannut nimeksikään kyylistä pois pitkillä matkoilla, joten ei ollut yllättävää, että ne olivat kisoissa vaikeita. Mentaalipuolen lisäksi target panicissa on ripaus fyysistä aspektia.
Fyysisesti raskasta raskaana olevalle
Kisa kesti 5,5 h, ja syke oli koko ajan korkea, usein yli 160. Silti jaksoin ihan hyvin. Olisi pitänyt juoda enemmän ja käyttää hattua ja aurinkorasvaa. Jänniä aloittelijan mokia. Ruokailu meni hyvin tällä kertaa. Kisan lopussa keuhkoputkiin sattui. Johtui varmasti raskaammasta hengityksestä ja siitepölystä.
Siihen olin tyytyväinen, että tarkistin merkit joka rastilla, enkä lähtenyt vain ampumaan. Toki se oli melkein pakkokin, koska olin ampunut uusilla painavammilla nuolilla vasta pari kertaa.
Kultamitali ja hyvän tuloksen hyväksyminen
Lopputuloksena sain pisteitä 378, mikä oli 202 enemmän kuin edellisellä kerralla kolme vuotta sitten. SE on 390, eikä se olisi ollut mahdottomuus hieman rauhallisemmalla tekemisellä. Ihan kisan lopussa en ollut kovin tyytyväinen tekemiseeni, mutta taas näin parin päivän makustelun jälkeen olen alkanut ymmärtää, että ihan itse ne hyvät pisteet ammuin. Vaati aika paljon keskittymistä saada teknisesti mahdollisimman hyvä suoritus aikaan, kun tiesi jo etukäteen, että nuoli tulee lähtemään liian aikaisin. Kaiken kaikkiaan kannatti lähteä. Sain edellisen eläinkuvakisakokemuksen mörön nitistettyä! FFAA:n sivuilta voi katsoa kisan tulokset.
✔ Tarkistin merkit joka rastilla
✔ Otin aikaa valmistautumiseen
✔ Söin hyvin
✔ En jäänyt rypemään pummirasteihin
✔ Nautin päivästä
❌ Join liian vähän
❌ En käyttänyt hattua tai aurinkorasvaa
❌ En lämmitellyt tarpeeksi
