Päätin edellisen treenikerran jälkeen pyrkiä entistä kurinalaisempaan treeniin. En halua enää arvella, oliko laukaus täysin rento ja kyyliksetön. Haluan olla siitä varma. En saane sammutettua impulsseja enempää, ellen ihan tosissani ole 100 % tyytyväinen kaikkeen ennen nuolen lähtemistä hyllyltä. Tarkoitan, että vaihe 1 ei tule kohdallani etenemään niin kauan, kun annan itseni laukaista nuolia vähänkään pakotetusti. Näinhän se treeniohjelmassa on ohjeistettu, mutta tuntemuksia on yllättävän helppo tulkita väärin tai ylimalkaisesti [no ehkä se oli ok tms.]. Samalla ajattelin lähteä lisäämään nuolimäärää ja treenitahtia. Ammuin tänään 1 h 35 min, jonka lisäksi perus lämmittelyt ja yksi isompi tauko. Suorituksia tuli 101 ja olen erityisen tyytyväinen pitojen kestoon.
Lisää purkuja suhteessa laukauksiin
Luin eilen uudestaan ajatuksen kanssa Ottossonin target panic -treeniohjelman. Se on muuten ihan hyvä tehdä ajoittain. Siellä painotetaan ihan lopuksi vedon pitämisen tärkeyttä. Nuolta ei saa päästää lähtemään, vaan jos tuntuu yhtään epämukavuutta, suoritus pitää purkaa, mutta vasta 1-2 s kuluttua päätöksestä. Jänteestä pidetään kiinni hinnalla millä hyvänsä. Ehkä tämä sai minut näkemään omassa treenissäni mieltäni vaivanneen asian. Olen melkeinpä koko ohjelman ajan pohtinut lähtikö laukaus minun vai mörön määräyksestä.
Tiedän nyt kokemuksesta aivan varmuudella, että jos sitä laukaisua joutuu pohtimaan, se ei ole kyyliksetön. Tiedän tämän siksi, että tein tänään yhden täydellisen suorituksen. Siihen meni siis lähes 2000 suoritusta. Nyt tiedän miltä tuntuu, kun vedon alusta asti on rento ja luottavainen olo. Takakireydestä ei ole tietoakaan. Veto alkoi ja päässä oli tunne, että tässä on nyt ihan hyvä olla ja odotella päätöstä laukaisenko vai puranko. Ei ole mitään syytä jäykistellä, vaan voi vaan ajatella ”katsellaan sitä ruokalistaa myöhemmin”. Kun päätin laukaista, olo ei muuttunut yhtään ja oli edelleen rento olo. Ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen laukaisin ja nuoli lensi täydellisessä kaaressa suoraan pakkaan ilman mitään lepatuksia. Nyt se on koettu. Tämän jälkeen en saanut ihan toistettua tuota, mutta tiedän täysin mitä tavoitella.
Ulkopuoleltani ei välttämättä näe niin selkeästi impulsseja, mutta impulssilaukauksen tunnistaa ainakin lepattavasta nuolesta. Syvemmällä otteella on se hyvä puoli, että se säästä nakkeja, mutta hiukankin pakotettu suoritus korostuu heti nuolen uimisena ja pomppimisena. Aion oppia syvemmän otteen, mutta en stressaa sitä nyt. Tässä on yksi hyvä juttu opittuna: en anna toissijaisten asioiden häiritä. Nyt treenataan impulsseja.
Täältä voi lukea mistä kaikki alkoi.
