Treenattiin eilen Kirsin kanssa hallin alakerrassa 1 h 20 min. Tein 87 suoritusta.
Kaverin kanssa treenaamista pitkästä aikaa
Huomasin, että aiheuttaa vähän haastetta, kun toinen on vieressä (vaikka hyvä kaveri). Ei ole ”lempeämpää” painetreeniä ja mahdollisuutta opetella keskittymistä kuin kaverin vieressä oman ohjelman tekeminen. Tahtomattaan harhautuu ajattelemaan häiritsevänsä toista hitaalla tahdilla. Aina löytyy kyllä yhteinen rytmi. Lopulta rentous tältä osin löytyy. Hyvä harjoitus tämäkin.
Edelleen tulee kiire ja paine niillä kerroilla, kun tietää laukaisevansa. Yritän tietoisesti pidentää pitoa ja vaikka saada nykyn mieluummin kuin paineessa rykäistyn laukaisun. Savustan mörköä esiin. Tämä on varmasti jo lupaavaa, että en ahdistu ajatuksesta, että kohta pitää nostaa jousi ja lähtee kuitenkin lapasesta. En ole siis vielä ihan rento ennen suoritusta, mutta tiedän jo, että pystyn tekemään vedon ja olemaan hetken ankkurissa ennen ruuhkaa päässä.
Kerran katsoin nuolenkärkeä ja näin kuinka nuoli alkoi valumaan, koska sormet alkoivat suoristua. Sain napattua jänteen ja estettyä laukaisun. En usko, että nuolenkärjen katsominen aiheutti sitä, se oli vain sattuma. En ole vielä tähtäillyt, eikä tuokaan ollut tähtäämistä, kunhan vaan ihailin nuolta sen enempää ajatellen asiaa.
Jonkun selittämättömän odottelua
Mulla on tällä hetkellä vahva tunne siitä, kuin olisin jonkun arvoituksen äärellä. Kuin olisi joku juttu, jonka tulen vielä keksimään ja se veisi asiaa roimasti eteenpäin. Voihan tämä olla myös vaan joku toiveajatus, mutta positiivinen ajattelu vie yleensä asioita eteenpäin kuin itsestään. En malttaisi odottaa ja päästä toteamaan, että olin oikeassa.
Täältä voi lukea, mistä kaikki alkoi.
