Kävin parin asteen lämpötilassa ja tihkusateessa taas tänään maastoradalla tekemässä kyylistreenin. Ammuin 1,5 h ja tein 65 suoritusta. Sekoittelin vaiheita 1-3, vaikka alkuperäinen tarkoitus oli tehdä vain vaiheita 2-3…
…etenemään seuraavaan vaiheeseen
Joku treenikerta aiemmin mietin josko voisin lähteä jo etenemään vaiheeseen 2 kyylistreeniohjelmassa. Olin treenaamassa ekaa vaihetta, jossa sammutetaan impulsseja ampumalla tyhjään pakkaa. En ollut mielestäni ”ehkä” täysin varma siitä, oliko laukaus aina minun vai mörön liikkeelle saattama. Tämän olisi pitänyt jo riittää vastaukseksi.
Lähdin testaamaan vaihetta 2 hyvällä menestyksellä edellisen kahden treenin aikana. En saanut mitään reaktioita aikaiseksi. En, vaikka alitajunnassa tai jossain syvällä tunsin, etten ihan 100-prosenttisesti hallinnut impulsseja laukaista vielä ohjelman vaiheessa 1. Olin vähän ihmeissäni, kun tuntui, että etenemistä tapahtuu silti. Tänään sain sitten kylmän tihkusateen lisäksi märän litsarin poskelleni ottaessani vaiheen 3 työn alle. Siinä tehdään kuten vaiheessa 2, mutta lopuksi siirretään tähtäys tyhjään pakkaan taulun viereen, odotetaan 1-2 s. ja laukaistaan hallitusti ja täysin rennosti!
Tuo edellä monella tavalla korostettu sana rennosti on jotenkin inhorealistinen. En saa [vielä] rentoutta aikaiseksi. Tähän meni sitten ainakin puoli treeniä tajuta. Johan siitä viime päiväkirjamerkinnässäkin puhuin: kun tiedän laukaisevani, muutun takakireäksi. Ei se ole yhtä kuin impulssiton suoritus, joka antaa luvan edetä ohjelmassa.
No niin, se päivän treeni
Aloitin treenin 15:ssä metrissä 60 cm:n kokoiseen tauluun tähdäten ja purkaen suorituksia, kuten vaiheessa 2 tehdään. Kuuden nuolen jälkeen päätin testata vaihetta 3 ja lisätä taulun viereen ampumisen. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes tähtäys oli siirretty paikkaan, jossa pitää kohta laukaista. Kokeilin useaan otteeseen laukaista rennosti ja kontrolloidusti, mutta kyllä jokin edelleen vain puristi kehoa kireäksi. Välillä palasin vaiheeseen 2, jossa en taaskaan saanut mitään impulsseja aikaiseksi. Tuo 2 on siis minulle jokin outo välivaihe, jolla en tunnu saavan mitään lisää tähän ohjelmaan. Paitsi väsymyksen pitkien pitojen vuoksi.
Vaihtelin matkaa 5-15 m välillä ja koitin vaiheita 2 ja 3 sekaisin. Lopuksi päädyin siihen, että en todellakaan voi vielä edetä vaiheeseen 3. Vaihe 2 antoi ymmärtää väärin (sen lisäksi, että eka vaihehan jäi kesken). Palaan tekemään ensimmäistä vaihetta seuraavalla kerralla. Itse asiassa luulen, että juttu onkin siinä, että olin jakanut vaiheen 1 kahteen osaan ja en ollut tehnyt sitä toista kohtaa vielä kovinkaan montaa kertaa ennen siirtymistä eteenpäin! Tämä oli iso virhe! Nyt on otettava askel taaksepäin ja teen sen kyllä ihan hyvillä mielin, vaikka treeniaikana olikin aika harmistunut fiilis.
Ei siis liian aikaisin oikeasti eteenpäin. Ei, vaikka seuraava vaihe tuntuisi naurettavan helpolta. Se ei vielä takaa sitä, ettetkö olisi pikkelissä myöhemmin. Jos joku edeltävä vaihe on hankala, älä etene. Haistele tekemistä herkällä nenällä.
Positiivista tänään:
- Tein vedon silmät kiinni ja avasin silmät. Näin tähtäyspisteen suoraan nuolen päällä, eikä nuoli lähtenyt, ei edes nykimistä.
- Sain ankkurin poskipään alle lopulta hyvin ja tukevasti. Se vakautti asentoa lisää.
- Pystyn tähtäämään ainakin läheltä jo ilman, että nuoli lähtee heti ankkuroidessa, vaikka olisikin tarkoitus laukaista. Totesin tämän tarkistaessani 10m:n tähtäysmerkin. Mörkö iskee, mutta jo vähän myöhemmin. Aivan kuin se odottaisi hetkeä, jolloin annan itselleni luvan ampua.
Täältä voi lukea mistä kaikki alkoi.
