Tavattiin tavalliseen tapaan keskiviikkoiltana pienellä porukalla hallilla. Treeniä tuli 2 h, jonka aikana tein 85 suoritusta. Tuo pari tuntia sisälsi mustikkakuohulla kippistelyä ja muuta seurustelua, joten treenitahti ei ollut paha.
Avoimempi ammunta-asento
Olen kokeillut avointa ammunta-asentoa aiemmin, mutta lopulta palannut tuttuun ja turvalliseen peruspönötykseen, jossa patsastellaan tasan 90 asteen kulmassa tauluun nähden. Otin nyt työn alle asennon muutoksen, sillä uskon, että se toimii maastossa paremmin ja tuntuu muutenkin luontevammalta. Ehkä sillä säästäisi alahuultakin, joka on toisinaan saanut piiskaa.
Aluksi hain kovasti vartalon osien paikkaa. Muutos ei tuntunut ihan helpolta, eikä se siltä tule varmasti tuntumaan vielä hetkeen. Ehkä isointa pohdintaa aiheutti pokakäden sijainti. Sitähän ei nyt voikaan nostaa ihan samassa kulmassa, tai nuoli on vasemmalla. Minulla taisi olla treenin loppupuolella ilmenneen pokakäden puoleisen epäkkään väsymisen perusteella ehkä liian iso kulma jouseen nähden? Tai onhan sekin mahdollista, että tässä nyt vain rasittuu lihakset vähän erilailla. Eka kerta, eikä heti täydellistä. Ihme homma!
Kyylistreenin vaihe 1 olikin tarkoitus tehdä yhdessä osassa?
Olin jakanut treeniohjelman vaiheen 1 kahteen osaan! Tein ensimmäiset 12 kertaa vain etukäteen päätettyjä purkuja ja laukaisuja. Tämän jälkeen olen tehnyt 3 treeniä lisäksi vasta vedossa päätettyjä suorituksia. Ilmeisesti nuo olikin tarkoitus tehdä kaikki samalla kertaa, mutta olin luonut vahingossa rauhallisemman etenemismallin. Jos nyt siis tällä kertaa olen ymmärtänyt oikein. Itseasiassa oikein hyvä! Target Panic tässä kallossa-pallossa on saanut muhia niin kauan, että parempi vain kun se saa enemmän aikaa ymmärtääkseen vaieta. Tarkoitushan on edetä ”helpommasta” vaiheesta eteenpäin lisäten pikkuhiljaa ärsykkeitä.
Liikaa muuta ajateltavaa tällä kertaa
Ajattelin jossain kohtaa, että pitää taas koittaa pidentää pitoa, koska jokin taustalla aiheuttaa jäykistelyä ja uhkailee möröllä (BÖÖ). Selkäkin vaivasi erityisen paljon. Joudun tahtomattani ajattelemaan muutakin kuin kyylisteeniä, koska alaselkään jopa vihloi tällä kertaa.
Purin myös teknisesti huonoja suorituksia, mikä on hieno juttu. En siis pelkästään sellaisia, joissa tunsin henkistä pakotusta. On opeteltava purkamaan aina, kun jokin tuntuu huonolta – oli syy mikä tahansa.
Mietinkö liikaa, kun tuntui, että olin unohtanut miltä hyvä laukaisu tuntuu tai miten se tehdään? Tässä on nyt liikaa kaikkea, että saisi pohjan rauhalliselle tekemiselle, ajattelin. Unohdan hetkeksi treeniohjelman maininnat 3-5 sekunnista, päätöksistä, tauoista ym. ja koitan vain suorittaa hyvän ja rauhallisen laukauksen. Saan kuin saankin melkein juuri sellaisen suorituksen kuin haluaisin. Ohjelmaa suorittaessa voikin siis olla, että suoritus ei ole teknisesti välttämättä kiitettävä, vaan tarkoitus on vain saada tehtyä se ilman impulsseja? Tässä voisi olla perää. Jatkoin ohjelmaa tämän jälkeen taas kuuliaisesti.
Jo hitaahkoa suorittamista
Kaveri käveli takaa ja tokaisi jotain sen suuntaista, että sehän pysyi pitkään. Mietin ja varmaan sanoin ääneenkin, että hitaamman näköistä ehkä, mutta ei pään sisällä. Aiemmin ennen kyylistreenin aloitusta tuntui, että ankkurissa oli ollut kauan, kun oikeasti siinä pysyi sekunnin. Nyt on hullusti kääntynyt toisin päin: jos olin ollut ankkurissa 2 sekuntia ennen laukaisua, tuntuu että kiirehdin!
Täältä voi lukea mistä kaikki alkoi
