Törmäsin makrameehen jokunen vuosi sitten, kun ihmettelin mikä juttu toi on nähdessäni oranssin mekkomaisen lankarivin solmittuna oksaan jossain blogissa. Ensimmäinen ajatus oli, että mihin tarkoitukseen tuo on. Toisena mieleen tuli hipit. Ei ehkä niin mairittelevia aatoksia. Jossain mieleni sopukoissa tuo tekniikka oli kuitenkin pyörinyt, sillä olin jo pitkään halunnut tehdä jotain makrameella.
Päädyin tekemään mattoa, sillä ostamani nailon ei mennytkään alkuperäiseen tarkoitukseen ja sille piti keksiä muuta käyttöä. Luin varoituksia käyttää venyvää materiaalia makraameessa, mutta ajattelin silti kokeilla. Nailonin työstäminen oli kuin sukkahousuilla solmeilua. Melko nopeasti kuitenkin opin tarvittavan napakkuuden ja solmeilu nopeutui. Ei huono lopputulos eikä pöllömpi idea tehdä nailonista pehmeä makrameematto!
Suunnittelin maton sitä mukaa kun työ valmistui. Leikkasin 5 m:n mittaiset narut, josta jäi jonkin verran ylimääräistä. Ehkä sellainen 4,5 m olisi ollut hyvä. Kokeilin aluksi kohosolmuja, mutta jälki oli rumaa ja seuraavan rivin kaksoistasosolmujen väli tuli liian suureksi. Päädyin hylkäämään samalla kaikki muut erikoisuudet, joita mielessäni oli ollut ja pysyttäydyin yksinkertaisuudessa.
Tehtyäni kaksoistasosolmuja jonkin matkaa, lisäsin malliin salomonin punosta, eli peräkkäisiä kaksoistasosolmuja. Lopulta koko matto on tehty siis samaa solmua varioiden. Kun nailonia oli kulunut n. 30 %, laskeskelin kuinka paljon niistä voi vielä tehdä ja suunnittelin maton loppuun siten, että puoliväli jakaisi maton kuvion puoliksi.
Musta makrameematto on ihanan pehmeä ja likaa ja kosteutta hylkiväkin materiaalin ansiosta. Kokoa tuli n. 50 cm x 60 cm (sis. 5 cm:n pituiset hapsut). Siis täydellinen vessan pikkumatto!
Maton ohje:
Mattoon menee 30 x n. 4,5 m pituista mustaa nailonia.
Puolitin narut ja solmin ne kevyesti paksun mopin varren ympärille leivonpääsolmuilla. Solmut tullaan leikkaamaan lopuksi, jolloin niistä saadaan hapsut.
Matossa on vasemmalla työlangalla aloitettuja solmuja:
6 riviä vuorottelevia kaksoistasosolmuja
3 riviä salomonin punosta eli peräkkäisiä kaksoistasosolmuja
5 riviä vuorottelevia kaksoistasosolmuja
3 riviä salomonin punosta
— puoliväli —
3 riviä salomonin punosta, jotka aloitettu 2 lankaa keskemmältä kuin edelliset 3 riviä
5 riviä vuorottelevia kaksoistasosolmuja
3 riviä salomonin punosta
6 riviä vuorottelevia kaksoistasosolmuja
Lopuksi tein hapsut solmimalla 3-4 narua yhteen. Ensimmäisessä kuvassa näkyy lähikuva hapsuista ja miten ne on sommiteltu. Halusin saada reunasta tasaisen niin, ettei kaksoistasosolmujen väliin jää rakoja. Leikkasin ylimääräisistä narujen päistä sopivan mittaiset pätkät (~15 cm), joilla solmin päät yhteen hapsuiksi. Hapsut yhdistävän solmun narun toisesta päästä tulee 1 lisänaru hapsuun ja toisen pään pujotin maton solmujen sisään ja leikkasin ylimääräisen pään pois. Kiristin solmun niin tiukaksi kuin sen saa. Leikkasin hapsuista n. 5 cm pituiset. Leikkasin mopin varteen solmitut narut poikki lenkin puolivälistä ja tein myös siihen päähän hapsut.
Hei, kiva idea vessan matolle! Mistä ja millä nimellä tällaista nailonia voi löytää? Googlaukset tuo vaan jotain köyttä, joka tuskin on pehmeää… 😊
Kiitos. 🙂 Tuo voisi löytyä nailonkude-nimellä. Vinkkinä, että kannattaa ommella nuo hapsujen solmut kiinni tai tehdä ne erilailla. Aukeavat ajallaan ja viimeistään pestessä.