Virkkasin pyynnöstä Tens-laitteelle silmää kestävämmän ja käytännöllisemmän säilytysratkaisun pahvilaatikon tilalle. Pohdin hetken teenkö ihan perus pussukan kiinteistä silmukoista, ehkä kirjovirkkauksella. Aika nopeasti päädyin kokeilemaan jotain uutta. Löysin netistä pylväitä ja piilosilmukoita yhdistävän ”floret stitch” -virkkausohjeen ja ihastuin siihen. Pussukka on helppo tehdä ja siihen voisi käyttää ohuempaakin kalalankaa.
Ohjeessani on poikkeavaa perus pussukan virkkaukseen verrattuna se, että rivejä ei virkata koko ajan pyöröön, vaan suuntaa vaihdellaan, jotta kukkapallura-puolelle saadaan pylväät oikein päin. Olin virkannut pyöröön monen monta riviä, ennen kuin tajusin, että pussukkaa tehdessä suunta pitää vaihtaa kerrosten välissä. Floret stitch -ohjeissa virkataan rivejä tasossa edes-takaisin, joten en heti hoksannut ohjeen muokkaustarvetta. Harkitsin hetken, että tekisin työn niin, että ulkopuolella pylväs olisi väärinpäin, mutta sehän näkyy kilsan päähän ja häiritsisi aina! Lisäksi verratessani eri tavoin tehtyjä pintoja huomasin, että palluratkaan eivät olisi korostuneet yhtä hyvin.
Pussukka on n. 20 cm leveä ja 21 cm korkea. Kokoa on tietysti helppo muokata lisäämällä alkuun ketjusilmukoita ja virkkaamalla enemmän kierroksia. Ketjusilmukoiden määrän tulee olla parillinen, jotta viimeinen pallura ei jää kesken. Pikkuhuomiona, että ketjusilmukkarivihän on aina hieman kapeampi kuin lopullisen työn leveys!
Tarvitset:
- 140 g 18-säikeistä kalalankaa (harmaa & luonnonvalkoinen)
- 2,5 mm virkkuukoukku
- kanava- ja ompeluneula
- valkoista karhunlankaa
- 20 cm:n kokoinen luonnonvalkoinen vetoketju
- sakset
Ohjeessa käytetyt virkkaustermit:
- kjs, ps, p
Virkkausohje:
1. krs: virkkaa 100 kjs. Sulje 1 ps:lla.
2. krs: 3 kjs (= 1. p), 99 p. Käännä työ, eli vaihda virkkaussuuntaa. Ota koukku pois silmukasta ja työnnä se ensimmäisen p:n läpi ja nouki lanka takaisin koukulle. Sulje krs 1 ps:lla.
3. krs: 1 kjs (=1. ps), 1 p, [1 ps, 1 p]*49. Käännä työ. Ota koukku pois silmukasta ja työnnä se ensimmäisen ps:n läpi ja nouki lanka takaisin koukulle. Sulje krs 1 ps:lla.
4. – 42. krs: toista krs 2 – 3. Virkkaa halutessasi 11. pallurakierros valkoisella langalla.
43. krs: 3 kjs (= 1. p), 99 p. Sulje krs ps:lla. Päättele langat.
Ompele vetskari kiinni pylväiden yläreunaan ja avaa se. Käännä työ nurinpäin ja ompele kalalangalla pohja kiinni käyttäen etupistoja edes-takaisin, eli virkkaa kumpaankin suuntaan. Käännä työ oikeinpäin.