Vaunulokerikko

Viime aikoina käsitöiden tekeminen on vaatinut suunnitelmallisuutta, sillä ajankäyttö niihin on hyvin rajallista. Tuntuu niiin puhdistavalta saada joku keskeneräisistä töistä valmiiksi!

Vaunulokerikosta piti alunperin tulla laukku, kassi tai vastaava. Aloitin työn itse asiassa jo vuosia sitten. Olin saanut kassia valmiiksi melkein juuri sopivan verran.

Malli on omasta päästäni, mutta en toki voi ottaa kunniaa kukonaskel-kuviosta. Mikä hieno sattuma, että ensin suunnittelemani laukku oli kooltaan juuri passelin kokoinen vaunulokerikoksi.

Etsin netistä sopivan kuvan ja muunsin sen pikseleiksi Exceliin. Yksi pikseli vastaa yhtä kiinteää silmukkaa. Työtä virkattiin pyöröön kahdella erivärisellä kalalangalla. Tein lisäksi sisäpuolelle kaksi mustaa väliseinää.

Väliseinissä on yksi kerros puolipylväitä, jotta sain niihin reiät, joista toiseen kiinnitin papukaija-avaimenperän. Siihen on kätevä kiinnittää kännykät, pussukat yms.

Virkkasin yläreunoihin d-lenkit, joista lokerikkoa roikotetaan.

Olen tosi tyytyväinen valintaani muuttaa suunnitelmaa. Tämä on hyödyllinen jo ihan siitäkin syystä, että vaunujen ratasosassa ei ole mitään taskuja toisin kuin vaunukoppa-osassa oli. Kaksinkertainen kalalanka on niin jämäkkää, että lokerikko tulee varmasti kestämään hyvin.

Kuvassa näkyy myös tekemäni etanavaunulelu.

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *